YLEISET KEHITTÄMISHANKKEET
Kehittämishanketukea voidaan myöntää rekisteröidylle yhdistykselle, säätiölle tai julkisyhteisölle yleishyödyllisen toiminnan edistämiseen.
Tuettavaa toimintaa voi olla esimerkiksi maaseudun palvelujen parantaminen, asuinympäristön laadun kohentaminen, kylien kunnostus ja kehittäminen, maaseudun kulttuuriperinnön säilyttäminen tai elinkeinoelämän palvelujen suunnittelu ja kehittäminen. Paikalliset, pienimuotoiset energia-, jäte- ja vesihuoltoa sekä telemaattisia yhteyksiä koskevat kehittämishankkeet voivat myös saada tukea. Tukikelpoista toimintaa on myös maisemanhoitoa koskevien suunnitelmien laatiminen ja niiden toteuttaminen erityisesti NATURA2000 -alueilla sekä kansainvälisten hankkeiden suunnittelu ja toteuttaminen. Tuki voi olla enintään 90 % hyväksyttävistä kustannuksista tai
150 000 €/hanke.
Ylimaakunnallisten ja kansainvälisten hankkeiden toteutettavuusselvityksissä ja kansainvälisissä hankkeissa tuki
voi olla 100 % kustannuksista. Tukea ei myönnetä, jos EU- ja valtion osuus tuesta jää pienemmäksi
kuin 5 000 €.
Hanketukea ei myönnetä hakijayhteisön jo vakiintuneen toiminnan
rahoittamiseen eikä
kunnallisia kehittämis- ym. yhtiöitä lukuun ottamatta yrityksille. Yksittäisten
yritysten kehittämistukea voidaan myöntää yrityshankkeena.